Alessandro Manzoni

pienoiskuva|upright|Francesco Hayez, ''Alessandro Manzoni'', 1841. Alessandro Francesco Tommaso Manzoni (7. maaliskuuta 1785 Milano – 22. toukokuuta 1873 Milano) oli italialainen runoilija ja kirjailija ja italialaisen romanttisen koulukunnan johtohahmo.

Manzonin äidinpuoleinen isoisä oli kuuluisa poliittinen filosofi Cesare Beccaria (1738–1794). Manzoni ei ollut erityisen menestyksekäs opinnoissaan, mutta alkoi jo 15-vuotiaana kirjoittaa ansiokkaita runoja.

Runojen lisäksi Manzoni kirjoitti draamat ''Il Conte di Carmagnola'' (1819) ja ''Adelchi'' (1822). Hänen teoksensa on niin ikään tunnetuimpiin italiankielisiin romaaneihin kuuluva ''Kihlautuneet''.

Manzoni sairastui aivokalvontulehdukseen ja kuoli 88-vuotiaana. Giuseppe Verdi omisti requieminsa (1874) erityisesti hänelle. Säveltäjä oli tavannut Manzonin vuonna 1868.

Manzoni suoritti opintonsa Milanossa ja Paviassa, meni 1805 Pariisiin, missä hänen lahjakas äitinsä, merkittävän lainoppineen Beccarian tytär saattoi hänet kirjailijoiden ja filosofien piireihin. Hän meni 1808 naimisiin Louise Blondelin (k. 1833) kanssa, joka kääntyi protestanttisesta katoliseen uskoon ja sai vähitellen miehensäkin muuttumaan vapaa-ajattelijasta hartaaksi katolilaiseksi. Manzoni eli sittemmin syrjäänvetäytyneenä Milanossa tai huvilassaan Brusugliossa, vuodesta 1837 toisissa naimisissa. Jyrkästä katolilaisuudestaan huolimatta Manzoni kannatti innokkaasti Italian yhtenäisyyttä, sekä valtiollista että kielellistä, ja sai 1860 italialaisen senaattorin arvon.

Manzoni on italialaisen uusromantiikan alkuunpanija. Hänen ensimmäiset runoyrityksensä, kuten voltairelainen allegoria ''Trionfo della libertá'' (1801), ''Versi sciolti'' (1806) ja mytologinen idylli ''Urania'' (1809), olivat 1700-luvun tyylisiä eivätkä herättäneet paljon huomiota. Mutta hänen kääntymyksensä jälkeiset hartaat hymnit ''Inni sacri'' (1812–1822) ovat kauneinta italialaista hengellistä lyriikkaa. Lyyrinen kauneus ja ylevä isänmaallisuus kannattaa niinikään hänen kahta murhenäytelmäänsä, ''Il conte di Carmagnola'' (1820) ja ''Adelchi'' (1822), varsinkin niiden kuoro-osia. Näissä näytelmissä Manzoni hylkää jäykän ranskalaisen klassisuuden ja tavoittaa omaa kansallista näytelmätyyliä. Suurta ihailua herätti hänen oodinsa ''Il cinque maggio'' Napoleonin kuoleman johdosta. Kuuluisin kaikista Manzonin teoksista on ''I promessi sposi'' (täydellisenä 1827; suom. ''Kihlautuneet''), italialaisen kirjallisuuden suurimpia historiallisia romaaneja, joka Walter Scottin kertomusten esikuvan mukaan kuvaa erinomaisesti 1600-luvun italialaista elämää.

Manzonin kootut teokset ''Opere complete'' ilmestyivät 1904 alkaen. Wikipedian tuottama